maanantai 8. syyskuuta 2014

Minttuinen kasviskuskus

Pin ThisEmail This
Kuskus on yksi miellyttävimmistä raaka-aineista. Tähän ruokamaailman "tyhjää tauluun" voi mitä moninaisimmilla tavoilla saada aikaan erilaisia makuja ja mieltymyksestä riipuen siitä voi loihtia niin välimerellisen kuin Lähi-Itä tyyppisenkin ruoan. Se on myös käyttökelpoinen moneen eri tarkoitukseen; kuskus toimii niin ruokaisana salaattina kuin mausteisen kastikkeen lisäkkeenäkin. 

Tämä ohje on yksi herkullinen esimerkki kuskusin monipuolisuudesta. Se on helppo valmistaa, ja siinä yhdistyy sekä makea ja suolainen että hapan ja raikas. Kikherneet ja pähkinät osaltaan tuovat ruokaan mukavaa purutuntumaa ja resepti on omiaan jääkaapin kasvislaatikon tyhjentämiseen.

Itse reseptin inspiraation lähteenä on toiminut kukas muukaan kun Ricky Gervaisin kaksoisolento, joka tuli tutuksi hiljattain jo kesäisen vuohenjuustopastan merkeissä. 



Minttuinen kasviskuskus

(3 annosta)

1,5 dl täysjyväkuskusta + 1,5 dl kiehuvaa vettä
1 minttuteepussi / annos irtominttuteetä
1 rkl sitruunamehua

2 valkosipulinkynttä puristettuna
½ kesäkurpitsa
2 paprikaa (mielellään eriväriset)
2 dl liotettuja kikherneitä
1 porkkana
1 tuore punainen chili
Puolet purjon vihreästä osasta
1 suuri herkkusieni
1½ rkl omenaviinietikkaa
1½ rkl soijakastiketta
1½ rkl vettä
1 tl juustokuminaa
1 rkl oreganoa (voi laittaa enemmänkin)
Rouhittua mustapippuria
Öljyä paistamiseen

1 dl pähkinä-rusina-karpalo-seosta (pekaani- ja saksanpähkinät toimivat parhaiten) 
Päälle mantelilastuja
Tuoreita yrttejä koristeluun (esim. minttua tai korianteria)



1. Kuutio kesäkurpitsa pieniksi suupaloiksi ja pilko muut vihannekset ohuiksi suikaleiksi.
2. Kiehauta kevyesti suolattu vesi, ota kattila pois liedeltä ja hauduta minttuteetä pari minuuttia. Kaada tämän jälkeen kuskus veden sekaan ja turvota kannen alla vajaa 10 minuuttia. Pöyhi kypsä kuskus ilmavaksi haarukalla ja sekoita joukkoon vielä pieni loraus oliiviöljyä, sitruunamehu, suolaa ja mustapippuria.
3. Kuumenna öljy wokkipannussa, purista valkosipulit, lisää vihannessuikaleet, sekä kikherneet ja paista kunnes vihannekset alkavat pehmentyä, lisää nyt mausteet, soijaa ja etikkaa lukuunottamatta.
4. Paista vielä hetki ja lisää soija, omenaviinietikka sekä vesi. Sekoittele lyhyesti ja varmista ettei kaikki kastike haihdu pannulta. Nosta pois liedeltä ja lisää joukkoon vielä pähkinä-rusina-karpalo-seos sekä mantelilastut.
5. Tarjoile siten, että kuskus on alla ja vihannesseos päällä. Kaada lopuksi pannulta loppu kastike pinnalle ja ripottele päälle yrttisilppua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...