lauantai 10. tammikuuta 2015

Chef-leffa featuring paahdetut hunaja-chilipähkinät

Pin ThisEmail This

Ruokaelokuvat ovat luonnollisesti ruokabloggaajien mieleen - tai ainakin meidän. Leffateattereihin saapui ennen joulua elokuva Chef, jossa erityisesti katuruoka on keskiössä. Se kertoo Jon Favreaun esittämästä huippukokista, joka huonon kritiikin ja tilannetajun vuoksi löytää itsensä tilanteesta, jossa nöyryyttävä mokavideo leviää kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa ja työpaikkakin menee alta. Siispä edessä on pudotus pohjalle ja uusi alku ruokarekan ratissa.

Piipahdimme elokuvateatterissa tämän katsomassa uuden vuoden jälkeen, eikä tarvinnut onneksi pettyä. Vaikka tarinallisesti elokuva ei kovin omaperäinen olekaan, ja varsinkin ihmissuhteiden osalta juonenkäänteet hipovat paikoin epäuskottavuuden rajoja, ei leffan juju onneksi niissä piilekään. Tärkeintä on tunnelma. Ja ruoka. Hyvän mielen elokuvasta heijastuu vilpitön intohimo ruoanlaittoa kohtaan. Raaka-aineet pilkkoutuvat lähikuvassa ja pannulla tirisevät juustoleivät saavat veden herahtamaan kielelle kerran jos toisenkin puolitoistatuntisen aikana svengaavien salsarytmien soidessa taustalla. Ruoka onkin jopa teeman mukaiseksi elokuvaksi harvinaisen näkyvillä syrjäyttäen jopa ihmissuhteet toissijaiseksi. Tässä jos jossain leffassa smell-o-vision olisi taatusti paikallaan!

Mielenkiintoista elokuvassa on vahva someulottuvuus, ilmiö joka todennäköisimmin tulee lisääntymään elokuvissa jatkossakin. Tässä mielessä Chef onkin hyvin ajassaan kiinni, sillä ruoka ja ruokakulttuuri ovat viime vuosina monen muun asian tapaan muuttuneet entistä enemmän julkisesti jaettavaksi kokemukseksi. Aamiaisen ja välipalasmoothien postaamisesta reaaliajassa sosiaaliseen mediaan on tullut monelle arkipäivää ja tässähän mekin ruokablogiamme päivitämme. :)

Elokuvan innoittamina olimme hetken jo aikeissa valmistaa elokuvassa pääroolin varastavia cubano-leipiä, mutta porsaanpaistin hankkiminen ja marinointi ei lopulta sittenkään kuulostanut kovin houkuttelevalta. Koska kotisohvalla ruoka- tai muuta leffaa katsellessa on kuitenkin kiva jotain pientä napostella, päätimme teemaan sopien paahtaa pähkinöitä uunissa leipien sijasta. Pyörittelimme ne chili-hunajaseoksessa koska halusimme niihin yhtäällä makeutta ja potkua, ja tämä osoittautuikin toimivaksi komboksi.

Ainiin ja ne tähdet, perinteisesti elokuvakriitikon tapaan siis ilmaisten; kolme ja puoli tähteä. Tästä tulee nälkä!


Paahdetut hunaja-chilipähkinät
       - snack leffailtoihin

100g Cashew-pähkinöitä
100g Kuorellisia manteleita
50g Auringonkukansiemeniä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl chilijauhetta
Ripaus suolaa

1. Esilämmitä uuni 180 asteeseen.
2. Sekoita hunaja ja oliiviöljy keskenään kulhossa, ja lado pähkinät, mantelit sekä auringonkukansiemenet joukkoon. Ripottele päälle chilijauhe ja sekoita hyvin.
3. Kaada pähkinät tasaisesti uunipellille ja paahda uunissa 10 min. Muista kääntää pähkinöitä välillä, jotta ne paahtuvat tasaisesti!
4. Ripottele pähkinöiden päälle pieni ripaus suolaa ja nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...