sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Makeantulinen sriracha-lohi joka vei kielen mennessään

Pin ThisEmail This
Tähän mennessä olemme keskittyneet pääasiassa kasvisruokiin, mutta tässäpä ohje myös kaikeneväisille kalan ystäville :)

Gwyneth Palthrown keittokirjasta "It's All Good" supersuosioon ponnahtanut lohiresepti päätyi lopulta meidänkin keittiiön testattavaksi - ja onhan tämä nyt kieltämättä ihan mielettömän hyvää! Kurkkaus ainesten vähäiseen määrään voi synnyttää hetken epäluulon, mutta suotta, tässä ohjeessa vähemmän todella on enemmän. 

Kalan kaveriksi voi ja kannattaa pyöräyttää yhtä helposti syntyvät seesamiperunat, joiden ohje löytyy edellisestä postauksesta. Jos mietit vaahterasiirapin korvaamista tavallisella siirapilla, mielellään unohda koko ajatus, sillä juuri vaahterasiirapin omintakeinen maku on marinadin juju. Tulisuutta voi luonnollisesti säädellä Srirachalla maun mukaan tai lisätä päälle tarjoiluvaiheessa. 



Sriracha-lohi

600-800g lohta

Kastike:
1 rkl vaahterasiirappia
1½ tl srirachaa
½ limen mehu + kuoriraastetta
½ tl suolaa

+ Tuoretta korianteria


1. Aseta uuni lämpenemään 200 asteeseen. 
2. Valmista uunin kuumetessa kastike sekoittamalla kaikki ainekset pienessä kulhossa.
3. Laita kala leivinpaperille nahkapuoli alaspäin (uunivuokakin käy, mutta kastike palaa helposti kiinni) ja sudi kastiketta lohen pintaan. Säästä vähän kastiketta myös valeluun ennen tarjoilua. Anna kalan marinoitua huoneenlämmössä hetken ennen uuniin laittoa.
4. Paista lohi uunissa noin 15-20 minuuttia, ja säädä aivan loppuvaiheessa grillivastukselle kauniin värin saamiseksi.
5. Valele kalan pintaan syrjään otettu sekä leivinpaperille valunut kastike, ja koristele koko komeus runsaalla korianterisilpulla.
6. Tarjoile seesamiperunoiden (ohje löytyy blogista, ks. edellinen postaus) ja vihreän salaatin kera.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...