sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Za'atar sujahti hummukseen

Pin ThisEmail This
Tavallista, mutta jo sinällään mahtavaa hummusta voi muokata mitä erilaisemmilla ainesosilla, esimerkiksi punajuurella, oliiveilla, avokadoilla tai fetajuustolla. Tai sitten tietysti mausteilla, kuten me täällä olemme tässä tehneet. Hummusreseptejä voikin varmaan sanoa olevan yhtä paljon kuin sen tekijöitä, koska se taipuu niin moneksi. Hummus käy välipalana, levitteenä, dippikastikkeena tai vaikkapa kasvispihvien kyytipoikana. Siispä mekin tässä tuomme oman kontribuutiomme hummustahnojen kirjoon. 

Törmäsimme muutama viikonloppu sitten herkulliseen kuskusreseptiin, jossa yhtenä ainesosana oli meidän maustehyllylle vielä uusi tuttavuus, za'atar. Kyseessä on siis paahdetuista seesaminsiemenistä, yrteistä ja sumakista koostuva mausteseos, joka on Lähi-idästä kotoisin. Myöskään sumakkia ei Maustemittakaavan keittiöstä löytynyt, siispä sitä piti lähteä metsästämään. Ja hyvä että lähdimme. Tuo kuivatuista marjoista valmistettu jauhe on kivan kirpeää, kauniin punertavaa ja oivallisen makuista. Se ei kuitenkaan ole vielä löytänyt tietään markettien hyllyille, minkä vuoksi sumakin löytäminen saattaa olla hankalaa, ellei satu asumaan suurimmissa kaupungeissa. Täältä Helsingistä sitä löytyy ainakin etnisistä liikkeistä sekä Hakaniemen kauppahallista.

Za'atarin (ja sumakin) haltioimana päätimme tietysti kokeilla sitä vähän kaikkeen muuhunkin, jonka seurauksena syntyi tämä hummus. Ja hyvä että kokeilimme. Marjainen pieni kirpeys ja yrtit tuovat perinteiseen hummukseen uudenlaisen vivahteen, joka on muuten aika koukuttavaa!




Za'atar hummus

2 dl kikherneitä keitettynä ja liotettuna                  
1 ½ - 2 rkl tahinia                                        
1 valkosipulinkynsi                                             Za'atar mausteseos
½ pienen sitruunan mehu (n. 2 rkl)                               
1/4 dl oliiviöljyä                                                 1 rkl sumakkia
n. ½ dl vettä (koostumuksen mukaan)                    3 rkl kuivattua oreganoa        
2 tl za'atar-mausteseosta (ks. viereinen ohje)            2 rkl kuivattua timjamia
Ripaus cayennepippuria                                      2 rkl seesaminsiemeniä paahdettuna
Suolaa maun mukaan (za'atarissa on jo itsessään)     n. ½ tl suolaa  


1. Valmista ensin za'atar mausteseos. Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla, ja sekoita tämän jälkeen kaikki ainekset yhteen. Ylimääräisen za'atarin voit säilöä pienessä maustepurkissa. 
2. Kuori valkosipulinkynsi ja laita se tehosekoittimeen yhdessä kikherneiden, tahinin, sitruunamehun, öljyn ja veden kanssa. Hienonna ainekset tasaisen pehmeäksi tahnaksi ja lisää tarvittaessa vettä kunnes koostumus on sopiva. 
3. Lisää nyt za'atar sekä ripaus cayennepippuria ja suolaa. Tarkista maku, ja lisää tarvittaessa aineita makusi mukaisesti. 
4. Lusikoi hummus tarjoiluastiaan ja ripottele pinnalle cayennepippuria ja za'ataria. Viimeistele hummus pienellä oliiviöljyraidalla ja tarjoile esimerkiksi vihannestikkujen dippikastikkeena tai lisukkeena falafelien kera. 

4 kommenttia:

  1. Täälläkin ollaan kilahdettu za'atariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilahtamiselta välttyminen on kieltämättä aika hankalaa kun za'atarin makuun kerran pääsee. :)

      Poista
  2. Hei, siis missä se za'atarin ohje on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Za'atarin ohje on piileskelee tuossa hummusreseptin ainesosalistan oikealla puolella, "Za'atar mausteseos" -nimisen otsikon alla :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...