maanantai 2. toukokuuta 2016

Pico de Gallo - raikkautta tomaattisalsasta

Pin ThisEmail This
Tässä matkustelun inspiroimana helppoakin helpompi (siis oikeasti) salsa tacojen väliin, illanistujaisten dippikastikkeeksi tai muuten vaan raikkaaksi kaveriksi pöytään. Sen makea kirpeys saa käden lusikoimaan kulhon viimeiseen pisaraan asti.


Mehän olemme tunnetusti kaiken raikkaan perään. Siksi varmaan olimmekin niin innoissamme kun tämä tomaattisalsa, toiselta nimeltään salsa fresca, eli raikas salsa, tuli niin tutuksi Väli-Amerikassa ollessamme. Pico de Gallo säesti varsinkin Costa Rican puolella annoksia tuon tuosta, vaikka se alun perin Meksiko onkin peräisin. 

Parhaimmillaan Pico de Gallo on tacojen välissä, mutta se toimii mainiosti myös raikastavana "salaattina" tuhdimpien ruokien rinnalla tai dipattavana. Kannattaa myös ehdottomasti kokeilla vaikka ensi kerralla grillin antimien kaverina, nyt kun kausi alkaa taas olla käsillä.

Salsan kuviot ovat simppelit. Tomaattia, sipulia, chiliä, limeä ja korianteria. Tarvitseeko siis edes erikseen mainita, että tomaattien laatu on tässä aika ratkaisevassa asemassa, eikä suomalaisilla talvitomaateilla pitkälle pötkitä. Onneksi onkin jo kesä ovella! 

Ei kannata kuitenkaan erehtyä luulemaan, että pelkillä tomaateilla rapsahtaa lottovoitto. Ne ovat nimittäin vain osa onnistunutta Pico de Galloa! Muita ainesosia saa pilkkoa yhtä lailla reilulla kädellä kuin tomaatteja, jotta salsan raikas tasapaino säilyy.



Chilien käsittelystä meillä onkin tunnustus, sillä ymmärsimme oikeastaan vasta tätä tehdessämme keskeisen seikan niiden tulisuudesta. Kaikkihan ohjeet aina käskevät ottamaan siemenet pois tulisuuden vähentämiseksi ja mehän olemme aina kiltisti seuranneet tätä neuvoa ihmetellen kuitenkin miten monet laittavat useita kokonaisia punaisia chilejä joukkoon kun meidän ruoassamme jo puolikas on ollut ihan tarpeeksi. 

Toki lajikkeissa ja sadoissa on suuria eroja tulisuudessa eli kapsaisiinin määrässä, mutta näiden yleisimpien kaupan chilien kohdalla jutun juju on myös riipiä lusikalla koko valkoinen siemenliha pois siementen kera, jolloin pelkästään chilien "nahka" jää jäljelle.

Tsadam! Kaksi suurta punaista chiliä katosi tähänkin salsaan ja lopputulos ei ollut ollenkaan liian tulinen vaan chilit toivat enimmäkseen vain tunnusomaisen hedelmäisen makeutensa salsaan. Parastahan Pico de Gallossa on käyttää jalapenoja, jotka ovat chileistä miedoimpia, mutta niitä emme hetkeen ole kummastakaan lähikaupastamme löytäneet, joten ne jääkööt vielä tuonnemmaksi. 

Nyt siis nauttimaan Meksikon lipun väreistä suussa sulavassa muodossa! :)


Pico de Gallo

Noin 8-10 pientä terttutomaattia
2-3 jalapenoa (myös tavallinen punainen chili käy)
1 pieni keltasipuli
1 lime
Iso kourallinen tuoretta korianteria hienonnettuna
Pieni ripaus suolaa



1. Kuutio aluksi tomaatit ja sipuli pieneksi kuutioksi ja yhdistä pienessä kulhossa
2. Kaavi lusikalla sitten chilin siemenruoti sekä siemenet pois. Hienonna tämän jälkeen chilien "nahka" ja yhdistä kulhoon
3. Purista joukkoon lime ja lisää hienonnettu korianteri. Mausta suolalla
4. Anna salsan viilentyä hetki jääkapissa ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...