Johan on ihmeellinen kesä. Heinäkuun puolivälissä mennään ja mansikan pääsato alkaa vasta nyt tulla kauppoihin. Viime vuonna tässä vaiheessa taisimme jo olla kovaa vauhtia pakastamassa kesän satoa. No, nytpä niistä voi sitten viimein nauttia senkin edestä! Onnistuimme saamaan aivan mielettömän makeita mansikoita viime lauantaina, jos joskus, niin tällä kertaa saattoi sanoa että hyvää kannatti odottaa. Osa rasiasta katosi parempiin suihin saman tien, mutta onneksi kovalla itsehillinnällä pohjalle jäi sentään kantojen joukkoon vielä tarpeeksi mansikoita tätäkin herkkua varten, johon reseptin löysimme Camille Stylesin blogista.
Timjami ja mansikat eivät ehkä ole se kaikkein perinteisin makupari, mutta kerran koitettuaan ajatteleekin jo "miksi ei tätä aiemmin tullut keksineeksi". Sopiihan mansikka muidenkin yrttien kanssa oivallisesti esimerkiksi mansikkasalsassa tai kesäisessä salaatissa korianterin ja basilikan rinnalla. Ja kun kerran timjamista on kyse, täytyyhän joukossa olla tietysti myös sitruunaa. Kiposta riittää kaikille (tai no ainakin melkein kaikille) aisteille, sillä kesäisen maun lisäksi annos tuoksuu valloittavalta ja kelpaa tätä katsellakin.
Tästä saa niin mahtavan aloituksen päivälle, erittäin tervetulleen lisän brunssipöytään kuin täydellisen makean ja raikkaan jälkiruoankin - valitse itse, me ottaisimme kaikki. :)
Timjamimansikat kreikkalaisella jogurtilla
300g mansikoita
100g vadelmia
2 tl tuoreen timjamin lehtiä
½ sitruunan mehu
1 tl ruskeaa sokeria
4 dl kreikkalaista jogurttia
(vaahterasiirappia tarjoiluun)
1. Pilko mansikat ja murskaa vadelmat. Sekoita ne sitten pienessä kulhossa yhteen timjamin lehtien, sitruunan ja sokerin kanssa. Anna maustua jääkaapissa 20-30 min
2. Jaa jogurtti kahteen tarjoiluastiaan ja lusikoi päälle marinoituneita marjoja. Halutessasi voit vielä kaataa joukkoon pienen lorauksen vaahterasiirappia ja raastaa päälle vähän sitruunan kuorta. Tarjoile välittömästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti