maanantai 27. heinäkuuta 2015

Sitruunaiset parmesaaniahvenet - kalajuttuja Saimaalta

Pin ThisEmail This

Jotkut reseptit vain iskevät. Silloin tietää heti, että tätä ruokaa on tehtävä hinnalla millä hyvänsä. Meille niin kävi viimeksi kesäkuun Glorian Ruoka & Viini lehdessä olleen sitruunaisten parmesaaniahventen kanssa. Vaan emmepä arvanneet kuinka paljon aterian saaminen pöytään lopulta vaatisi.


Koko elämänsä kaupungissa asuneelle tulee toisinaan hetkiä kun haluaa tehdä kaiken itse alusta asti. Tässä tapauksessa kaikki alkoi souturetkellä läheiseen saareen kastematojen hakuun sen sijaan, että olisi marketista napannut luikerot tai valmiiksi pyydetyt eväkkäät matkaan. Lapion viuhuttua lähemmäs tunnin hyttysten loppumattomassa ininässä, oli purkissa vihdoin tarpeeksi matoja onkimista varten. Siispä takaisin kotirantaan onkivapaa noutamaan.

Kalat eivät kuitenkaan tuntuneet olevan syönnillä, vaan koho heilui iloisesti puolelta toiselle veden pinnalla, eikä meinannut painuvan pinnan alle millään. Parin tunnin jälkeen saalina oli muutama sintti, jotka lautasella muistuttaisivat enemmän anjovisfileitä koonsa puolesta. Sadekin yltyi, ja välillä piti käydä mökillä tankkaamassa, ettei vatsan kurina karkoittaisi kaloja pois kokonaan. Vaan kun periksi ei voinut antaa. Ja tärppäsihän se lopulta - hetkessä saalis tuplaantui ja pian triplaantui kalojen koon kasvaessa samaa vauhtia. Suunnan saattoi siis vihdoin ottaa takaisin rantaan.


Kalojen perkauksen jälkeen oli vihdoin aika siirtyä varsinaisen ohjeen pariin grillin kuumetessa hiljalleen. Mökkikeittiön puolella ahvenet saivat sisäänsä sitruunaisen maustevoin, ja pian fisut olivat taas matkalla ulkoilmaan, tällä kertaa halsterin kyydissä vain palatakseen sieltä pian mukavasti ruskistuneena ja mehevöityneenä yhdessä grillattujen kasvisten kera. Tällä välin kesäiset uudet perunat ja keitetyt sipulit olivat valmistuneet tuvan puolella, ja näin kastematoreissusta alkanut ympyrä oli viimein valmis sulkeutumaan.

Lehdessä luki, että arvioitu valmistusaika on 35 minuuttia. Tähän taisi kaikkinensa mennä kuitenkin noin 10h 35min, mutta toki sen ylimääräisen 10h olisi voinut leikata kauppareissulla. No, oliko vaiva sen arvoista? Jo toki, täydellisen tuore kala on vain niin herkullista, ja maustevoita voisi kyllä tehdä erikseen muuhunkin käyttöön. Pelkäämmepä, että kohta on taas kokka suunnattava kohti ruohikon reunaa!



Sitruunaiset parmesaaniahvenet

4 keskikokoista ahventa
2 rkl sitruunanmehua
n. 1 tl suolaa

2 rkl oliiviöljyä

Maustevoi
n. 50g voita
1 rkl sinapinsiemeniä
2 tl raastettua sitruunan kuorta
2 valkosipulinkynttä
1 rkl hunajaa
1 dl parmesaaniraastetta
½ ruukkua tuoretta timjamia (osa tulee kalojen sisään erikseen)

Sormisuolaa ja sitruunaa tarjoilun

1. Perkaa ahvenet poistamalla sisukset ja kidukset. Voit jättää kalat suomustamatta, sillä ne suojaavat kaloja grillissä, mutta syöminen on tällöin toki hankalampaa. Hiero sisäpinnat suolalla ja purista kalojen sisään sitruunanmehua.
2. Valmista maustevoi. Pehmennä voi, raasta sitruunan kuori ja pilko valkosipulit. Sekoita kaikki yhteen ja lisää sinapinsiemenet, hunaja sekä raastettu parmesaani. Laita maustevoin joukkoon myös tuoreen timjamin lehtiä. 
3. Lusikoi voi kalojen sisään ja laita mukaan reilusti timjamin oksia. Voitele oliiviöljyllä vielä kalojen pinta, etteivät ne tartu grilliin tai halsteriin. 
4. Grillaa ahvenia molemmilta puolilta noin 8 minuuttia tai kunnes pinta on ruskistunut ja kalat kypsiä.
5. Tarjoile yhdessä vaikkapa uusien perunoiden, grillattujen kasvisten sekä keitettyjen sipulien kera. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...