maanantai 26. tammikuuta 2015

Maustekeitaan linssipihvit

Pin ThisEmail This
Hyvää kansainvälistä kuplamuovipäivää! Kuplamuovi ei sinäänsä liity ruokaan mitenkään, mutta onhan noita pikkupalloja kunnioittava päivä niin mahtava idea, että se ansaitsee tulla huomioiduksi ilmankin, ja sitä täytyy juhlia! Sillä mikä olisikaan parempaa kuin poksautella kuplamuovipakkausta yksi kerrallaan tyhjäksi, ei rentouttavampaa tekemistä taida olla edes olemassa. Täytyisikin siis hankkia taas jotain helposti särkyvää. Poks...poks...poks... 

Mutta itse asiaan siis. Kasvispihvit ovat meidän keittiössämme viime aikoina olleet enimmäkseen papupohjaisia, sillä niiden rakenne ja maku ovat kuin tehtyjä niihin. Vaihtelu kuitenkin virkistää, joten päätimme tällä kertaa pyöritellä pihvit linsseistä. Ideana oli tehdä niistä vahvan mausteisia Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän keittiöden tarjoamilla vaikutteilla, siispä käytimme muun muassa tahinia, kanelia ja savupaprikaa makua antamaan. 

Lopputulos oli erittäin onnistunut, ja täytyy sanoa, että papupihvit taisivat löytää itselleen kilpailijan. Pitkästä ainesosalistasta huolimatta pihvit ovat nopea ja helppo tehdä, koska suurin osa aineksista on mausteita. Punaiset linssit toimivat tässä vihreitä paremmin, koska niiden rakenne menee helpommin taikinamaiseksi, jolloin pihvit pysyvät hyvin kasassa vähälläkin määrällä sidosaineita. Mausteiden kirjoa voi muokata maustehyllyn tarjonnan mukaan, mutta tahinia ei kannata sivuuttaa, jos sitä vain löytyy. Pihvit käyvät popsittavaksi sellaisenaan, joskin parhaimmillaan ne ovat kastikkeen kera, vaikkapa jogurtista tai punajuurista valmistettuna. Jälkimmäiseksi mainitun resepti onkin itse asiassa matkalla tänne Maustemittakaavaan aivan lähiaikoina (löytyy nyt täältä), joten eikun punajuuria hamstraamaan. :)

Nämä kelpaisivat jopa kirahville, vai liekö kiinnostuksen kohteena sittenkin korianteri :)


Maustekeitaan linssipihvit

2½ dl kuivia punaisia linssejä
1 suuri sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
2 rkl tahinia
1 dl kaurahiutaleita
½ dl auringonkukansiemeniä
1 rkl perunajauhoja
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
½ tl savupaprikajauhetta
½ tl kanelia
1/4 tl korianterijauhetta
2 tl sitruunamehua
Kourallinen tuoretta korianteria
Rouhittua mustapippuria
n. 1/3 tl suolaa



1. Huuhtele ja keitä linssit kypsiksi 5 dl vettä (noin 10 min). Valuta linssit huolellisesti painelemalla niitä lastalla lävikköä vastaan.
2. Hienonna ja kuullota linssien kypsyessä sipulit tilkassa öljyä.
3. Laita uuni lämpenemään 185 asteeseen.
4. Mittaa mausteet ja yhdistä linssien ja sipulien kanssa isossa kulhossa. Silppua korianteri sekä chili, ja lisää taikinaan yhdesssä sitrunamehun, tahinin ja siementen kera. Lisää vielä puuttuvat sidosaineet, eli kaurahiutaleet ja perunajauhot, ja sekoita kaikki tasaiseksi massaksi. Tarkista lopuksi maku.
5. Pyörittele taikinasta vajaan sentin paksuisia pyöreitä pihvejä, ja paista uunin keskitasossa noin 15-20 min. Pihvit kannattaa kääntää puolivälissä, jotta ne saavat kauniin ruskean pinnan.
6. Tarjoile pihvit esimerkiksi purilaisten välissä tai punajuurikastikkeen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...