perjantai 25. syyskuuta 2015

Yksinkertainen on kaunista osa 1: Marinoitu kesäkurpitsa

Pin ThisEmail This
Olemme tämän jutun kanssa nyt vähintään kymmenen vuotta myöhässä, mutta tovi sitten mukaan tarttui kirjastosta Saku Tuomisen erinomaiset kirjat italialaisesta ruoasta, Basta sekä Aglio & Olio, jotka taas ainakin hetkeksi ovat muuttaneet keittiöelämämme. Mainioiden reseptien lisäksi kirjat tarjoavat myös todella mielenkiintoisen katsauksen ruokakulttuurin saloihin aina raaka-aineista tuottajiin. Nyt sitä osaa pastapakkauksen kyljestäkin etsiä tekstiä pronssisuuttimien käytöstä valmistusvaiheessa. Vaikka nuo suositut teokset varmasti monesta kotikeittiöstä löytyvätkin, halusimme silti nostaa niistä kaksi yksinkertaista alkuruokaa, joista ensimmäinen on tässä.

Nyt kun hyllyt vielä hetkisen verran pursuavat kotimaisen kesäkurpitsan satoa, tuntuu siltä, että niitä on kerralla hyödynnettävä koko vuoden edestä. Maultaan kesäkurpitsa on onneksi sen verran mieto, ettei siihen helposti kyllästy, vaikka se lautaselta tuon tuosta löytyisikin. Hyllyltä kannattaa kuitenkin aina metsästää ne pienimmät yksilöt, sillä maku on niissä parhaimmillaan. Viime aikoina olemme tykästyneet erityisesti paistuneisiin kesäkurpitsaviipaleisiin, jotka eivät kaipaa pinnalleen kuin suolaa ja pippuria. Ai että, kuinka yksinkertainen voi olla hyvää - huomaatte varmaan italialaisen ruokafilosofian vaikutuksen! ;)

Tätä teemaa jatkaakin tämänkertainen reseptimme, jossa paistetut kesäkurpitsat marinoidaan punaviinietikassa. Nämä raikkaan herkulliset kurpitsasiivut käyvät niin alkupaloista kuin pääaterian pikkulisukkeenakin. Koska pieniä alkupaloja ei ainakaan kirjan mukaan kuulu tarjota yksinään, kannattaa vähintään toinen valmistaa viereen. Yksi mainio kumppaniehdokas näille on sitruunamarinoitu fenkoli, mutta siitä lisää ensi kerralla... 

PS. Kuten varmaan huomasitte, olemme viime aikoina tehneet Maustemittakaavalle pientä pintaremonttia, joten älkää ihmetelkö, ette ole eksyneet väärään blogiin. :) Toivottavasti ulkoasu on nyt selkeämpi ja siistimpi myös teidän mielestänne!





Punaviinietikassa marinoitu kesäkurpitsa

2 mahdollisimman pienikokoista kesäkurpitsaa
Loraus punaviinietikkaa
Tilkka oliiviöljyä
Lehtipersiljaa
Suolaa
Pippuria



1. Leikkaa kesäkurpitsat viipaleiksi ja paista niitä kuumahkolla pannulla öljytilkassa kunnes molemmat puolet ovat saaneet väriä. Tarkoitus on, että viipaleet jäävät hieman rapeiksi, joten varo ylikypsentämästä niitä.

2. Siirrä kesäkurpitsaviipaleet kulhoon, ja kaada sekaan loraus punaviinietikkaa sekä oliiviöljyä ja silppua joukkoon lehtipersiljaa. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna marinoitua vähintään 10 minuuttia ennen tarjoilua.
3. Asettele viipaleet lopuksi tarjoiluastiaan, ja herkullinen alkupala tai lisuke on valmis! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...