keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pinaattinen linssipasta juopuneilla herkkusienillä

Pin ThisEmail This
Streat Helsinki tuli ja meni, ja kädet jäätyivät. Tarjolla olisi ollut vaikka mitä herkkuja, mutta pakkasta hipova lämpötila navakan tuulen siivittämänä pakotti tällä kertaa nopeaan valintaan, siis Heimo burgerin purilaiseen, joka osottautui onneksi nappivalinnaksi. Kylmää säätä enemmän jäi kuitenkin harmittamaan samaisen tapahtuman yhteydessä aiemmin viikolla järjestetyn munakoiso-workshopin missaaminen opintojen vuoksi. Ensi vuonna toivottavasti paremmalla onnella (ja vähän lähempänä kesää, kiitos)!

Ruokajutusta aivan toiseen, huonoina juoppoina keittiöömme ilmestyvä alkoholi löytää useammin tiensä patoihin ja kattiloihin kuin laseihin. Eikä suotta, se tuo ruokien makuun uuden ulottuvuuden mitä on vaikea muutoin saavuttaa. Tilkka punaviiniä kruunaa tomaattikastikkeen, korkillinen konjakkia sinapin ja tujaus rommia jälkiruoan. Tuota ominaisuutta lähdimme hyödyntämään myös tämänkertaisessa linssipastassamme. Kuivalla sherryllä maustetut herkkusienet korostavat sienten omaa makua, mutta antavat koko annokselle samalla mainion vivahteen. Myös värit hemmottelevat syöjää, vihreää pinaattia ja basilikaa, punaisia linssejä ja aurinkokuivattuja tomaatteja sekä kellertävää pastaa. Helppoa ja herkullista kasvisruokaa siis. Nam nam!

Suuri osa aineksista löytyy taas kerran kaapista. Pakastepinaattia on ainakin kätevä pitää pakkasessa odottamassa äkillisen pinaatti-innostuksen varalta ja aurinkokuivatut tomaatitkin yllättävät iloisesti löytyessään jääkaapin ovesta. Ainiin, ja jos sitä alkoholia nyt enemmän sattuu olemaan, lasillinen viiniäkään ei kyytipoikana ole pahitteeksi. :)


Pinaattinen linssipasta juopuneilla herkkusienillä


Pastaa (kesäkurpitsapastakin todettu tässä toimivaksi)

1 iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
3 suurta herkkusientä
muutama loraus kuivaa sherryä
½ pussia pakastepinaattia
1 dl punaisia linssejä
1-2 rkl tomaattipyrettä
2 dl vettä (voi myös laittaa toisen kasvislientä)
1 dl kaura- tai soijakermaa
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
1/4 tl muskottipähkinää
3 aurinkokuivattua tomaattia viipaloituna
1 tl vastarouhittua mustapippuria
1/3 tl suolaa
muutama tippa puristettua sitruunamehua

+ tarjoiluun tuoretta basilikaa


1. Hienonna sipulit ja kuullota niitä matalalla lämmöllä kunnes ne pehmenevät.
2. Lisää joukkoon viipaloidut herkkusienet ja lisää hetkeksi lämpöä. Kaada joukkoon hieman sherryä, ja paista sieniä hetki, kunnes ne saavat väriä. 
3. Lisää pinaatti pannulle, ja kun se on sulanut kaada joukkoon myös linssit, tomaattipyree ja vesi. Anna porista noin kymmenen minuuttia kunnes linssit kypsyvät ja lisää tarvittaessa vähän vettä.  
4. Kaada kastikkeen joukkoon mausteet, aurinkokuivatut tomaatit ja kerma sekä sitruunamehu. Anna vielä hautua hetki, ja ota sitten toviksi jäähtymään. Tarjoile tuoreiden yrttien ja pastan kera.  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...