perjantai 22. elokuuta 2014

Tomaattiset linssipyörykät ja basilikakastike

Pin ThisEmail This
Hyviä linssireseptejä ei voi olla liikaa, ja tässä tulee mainio ohje listan kuin listan jatkeeksi. Parasta on, että suurin osa tarvikkeista todennäköisesti löytyy jo kotoa keittiön kaapeista, eli hyvällä tuurilla ei tarvitse kipaista edes kaupan kautta, vaan voi ryhtyä suoraan toimiin. Niin, ja ovathan nämä myös aikas tosi hyviä :)

Kivaa säväystä pyöryköille antaa sitruunainen basilikakastike, mutta punaiset pallurat voi hyvin tarjota ihan sellaisenaan pikku naposteltavina tai vaikkapa tomaattikastikkeen kera. Mutta nyt siis itse ohjeeseen..

Tomaattiset linssipyörykät odottamassa popsimista..


Punaiset linssipyörykät ja basilikakastike

(n. 20 pyörykkää)


200g eli 2½ dl kuivia punaisia linssejä
½ punasipuli, hienoksi silputtuna
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
2 rkl tomaattipyreetä
2½ rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
40g eli 1½ dl kaurahiutaleita
1 tl paprikajauhetta
pieni ripaus cayennepippuria
ripaus vastarouhittua mustapippuria
1/3 tl suolaa (tai maun mukaan) 


1. Huuhdo linssit ja aseta kattilaan yhdessä 5 dl kylmää vettä. Anna kiehua noin 10-15 minuuttia 
  kunnes ne ovat pehmenneet.
2. Valuta siivilässä linsseistä ylimääräinen vesi, ja anna jäähtyä. Muussaa tämän jälkeen linssit 
   haarukalla kulhossa pehmeäksi seokseksi. 
3. Lisää kulhoon muut ainekset, ja sekoita tasaiseksi.
4. Laita valmis taikina jääkaappiin, ja anna seistä 30 min. Lämmitä uuni 190 asteeseen.
5. Muotoile taikinasta noin 20 pientä pyörykkää, ja paista uunin keskitasolla 15-20 min.
   Kääntele noin 5 minuutin välein, jotta pyörykät saavat tasaisesti väriä.
6. Tarjoile valmiit pyörykät esimerkiksi sitruunaisen basilikakastiikkeen ja salaatin kera :)


Basilikakastike +  linssipyörykät = toimii! 

Sitruunainen basilikakastike

Iso kourallinen tuoretta basilikaa revittynä
Pieni kourallinen sitruunamelissan lehtiä revittynä
½ dl oliiviöljyä
2 rkl vettä
½ sitruunan mehu / noin 1 rkl valmista sitruunamehua
Pieni kourallinen hasselpähkinöitä, paahdettuna ja kuorittuna
Pieni ripaus suolaa ja vastarouhittua mustapippuria

1. Puolita ja paahda pähkinät pannulla. Kuoret irtoavat helposti paahdon jälkeen.
2. Laita kaikki ainekset syvään astiaan, ja aja tasaiseksi sauvasekoittimella.
3. Koristele halutessasi basilikanlehdillä ja tarjoile kasvispyöryköiden kanssa tai vaikkapa dippikastikkeena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...