maanantai 11. toukokuuta 2015

Sormilla syötäväksi: Täysjyväquesadillat mustapaputäyteellä

Pin ThisEmail This

Ruokaan voi toisinaan tarkoituksella tai vahingossa yhdistää outoja tai vähän hassuja assosiaatioita. Meillä nämä quesadillat ovat yksi tälläinen tapaus. Ja mihin me ne siis yhdistämme? Televisioon. Kyllä, kuulitte oikein. Ja nyt emme siis tarkoita, että mutustelemme näitä aina TV:n ääressä. Ehei, kyse on jostain aivan muusta. Ehkä meidän pitäisi siis hieman selventää.

Noin reilu vuosi sitten, tarkkaan ottaen perjantaina 7.2.2014, olimme etsimässä kotiimme ensimmäistä yhteistä ruutua. Opiskelijoina olimme tietysti äärimmäisen tarkkoja kustannusten kanssa ja viimeiset puoli vuotta oli tainnut kulua tarjouksia tarkistaessa viikoittain. Sitten eräänä päivänä se iski. Tarjous oli kohdillaan, ja nyt se oli saatava! Mahdollisena myötävaikuttimena taisi olla myös juuri alkamassa olleet Sotshin olympialaiset... Yhtä kaikki, kun päätös oli vihdoin tehty, suuntasimme oitis kauppaan, mutta sieltäpä oli kaikki kappaleet jo loppu. Siispä seuraavaan, ja sitä seuraavaan, joissa vedimme myös vesiperän. Kello kävi, ja kauppojen sulkemisaika alkoi lähestyä, kun lopulta saimme kuulla toisella puolella kaupunkia olevan vielä yhden kappaleen jäljellä. Metro alle ja viivana sinne, sillä eihän sitä enää periksi voinut antaa, kun oli leikkiin ryhdytty. Ja kello 20.55, saimme viimein uuden television kainaloomme. 

Vasta tässä vaiheessa ajatukset siirtyivät ruokaan - eli kun kaupassakäyntiin oli aikaa noin 4 minuuttia. Onneksi joskus kiiressäkin voi syntyä helmiä, kuten nämä quesadillat. Koriin singahteli papuja, juustoa ja guacamolen ainekset. Onnistuimme kuin onnistuimmekin siis muutamassa minuutissa kehittelemään päivän ohjeen ja hankkimaan sen ainekset. Meidät tuntien, tämä oli suorastaan juhlan arvoinen suoritus.

Kotiin päästyämme aloimme saman tien asennukseen ja ruoanlaittoon. Ja nythän tämän tarinan kuuluisi loppua siten, että lopulta nauttisimme quesadilloista upouutta HD-kuvaa ihastellen. Vaan ei, meiltä puuttui vielä yksi pienen pieni, mutta kovin keskeinen ainesosa, nimeltään antennijohto. Kaikki illan kiire siis lopulta aivan turhaan ja pelkkä lumisade ruudussa palkkiona? Ei, sillä onneksi emme vielä olleet maistaneet illan ruokaa. Lämpimät kolmiot maistuivat niin taivaallisilta, että pettymys pyyhkiytyi hetkessä pois ja ruokaeuforiassa nautimme ne viimeistä murua myöten teknohiutaleiden leijaillessa taustalla. Ja ehtihän sen antennijohdon hankkia aivan hyvin seuraavana päivänä.

Quesadillat ovat erinomaisia etenkin naposteltavana sormisyötävänä, vaikkapa illanistujaisiin, mutta käyvät hyvin myös suurempaankin nälkään salaatin ja dippien saattelemana. Alkuperäistä kiireohjetta olemme sittemmin hieman hioneet Ruokatohtori-kirjaa apuna käyttäen vieläkin maukkaammaksi, ja sulaneesta cheddarista quesadillojen välissä on muodostunut ainakin miespuolisen, no okei, molempien osapuolten enemmän tai vähemmän salainen pahe. Muistakaa vielä, että on suorastaan väärin olla tarjoamatta tätä guacamolen tai salsan kanssa - edellä esimerkiksi meidän versiot molemmista. Eivät nämä kyllä hullummalta maistu toimivankaan television ääressä. ;)



Täysjyväquesadillat mustapaputäytteellä

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
Iso kourallinen kirsikkatomaatteja / 2 suurta mahdollisimman punaista terttutomaattia
400g tölkki mustapapuja (kidneypavut käyvät myös)
1 punainen chili
½ tl juustokuminaa jauhettuna
n. ½ tl suolaa
Rouhittua mustapippuria
Tuoretta korianteria
(Limen mehua)

n. 1 ½ - 2 dl cheddarjuustoa raastettuna
4 kpl Täysjyvätortillalettuja (valmiita tai itsetehtyjä)


1. Hienonna sipuli, valkosipuli ja chili. Pilko samalla myös kirsikkatomaatit puolikkaiksi tai vastaavan kokoisiksi jos käytät terttutomaatteja.   
2. Kuullota oliiviöljyssä ensin sipulia kunnes se pehmenee, ja lisää sitten juustokumina, chili ja valkosipuli, ja jatka kuullottamista vielä noin minuutin verran.
3. Lisää pannulle valutetut pavut ja tomaatit, kypsennä noin 15 minuuttia ja mausta suolalla ja pippurilla. Voit myös pirskottaa joukkoon vähän limettiä jos haluat.

4. Raasta juustoraaste pieneen astiaan, ja levitä sitä tasainen kerros kahden letun päälle. Lusikoi päälle täyte ja ripottele päälle tuoretta korianteria. Jaa loppu juusto täytteiden päälle (raasta tarvittaessa lisää juustoa jos haluat), ja paina ylimääräiset tortillaletut päällimmäiseksi.
5. Nosta toinen "pino" paistinpannulle ja paista kunnes juusto on sulanut ja pinta kauniin ruskea. Paina paistinlastalla lettuja yhteen samalla kun paista, niin kerrokset tarttuvat yhteen, ja käännä varovasti ympäri kun pohja on saanut rapean pinnan ja kullanruskean värin. Voit käyttää kääntämisessä apuna myös isoa lautasta.
6. Kun molemmat puolet ovat ruskistuneet, nosta pino pois levyltä, ja pilko keittiöveitsen avulla 8 tai 6 sektorimaiseen osaan. Tarjoile lämpimänä raikkaan viileän pebre-salsan ja/tai guacamolen kera! :)  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...