perjantai 10. heinäkuuta 2015

Parmigiana di Melanzane - vanha syy rakastaa munakoisoa

Pin ThisEmail This

Me emme varmaan olisi kovin hääppöisiä suurtalouskokkeja. Olemme kovin tottuneita valmistamaan ruokaa vain meille kahdelle, ja maittavat annokset aina jotenkin vain häviävät pöydästä heti tuoreeltaan, jolloin illasta toiseen päädytään siihen tilanteeseen, että täytyy tehdä taas uutta ruokaa. Tai täytyy ja täytyy, ilollahan leikkuulaudan ääressä tietenkin hääräilee, mutta väistämättä vuodesta löytyy niitäkin iltoja, jolloin ehkä olisi kiva suunnata jäljellä olevan energia (se vähä) johonkin muuhunkin. 

Hyvä kysymys kuuluukin, miksemme sitten valmista pata- tai laatikkoruokia, joita syntyy kerralla isompi satsi. Toisinaan näin toki teemmekin ja ajattelemme "tällä kertaa se varmasti riittää moneksi päiväksi". Vaan kappas, kun aterimet löytävät tiensä kello viiteen, on padasta jäljellä enää rippeet tai korkeintaan yhden hengen lounas. Lienee syynä sitten liian pieni pata tai liian hyvä maku (ehkä molemmat), on taas palattu lähtöruutuun. Tästä johtuen resepteistämme harvoin löytyykään annosmääriä, jonka olettekin saattaneet tarkkoina pistää merkille. 

Nyt kuitenkin otimme vuoan esille ja tuloksena syntyi kasvissyöjän kesäinen klassikko, joka ei sen pidempiä esittelyitä kaipaa. Suositusta munakoisoherkusta on olemassa erinäisiä versioita, ja tämä on valmistettu The Guardianin How to cook the perfect aubergine parmigiana - reseptiä mukaillen. Kannattaa muuten tutustua sarjan muihinkin ohjeisiin, mikäli haluaa tarkemmin perehtyä monien tuttujen reseptien saloihin, esimerkiksi erilaisten valmistustapojen väliseen vertailuun.  


Ohje on ajankohtainen juuri nyt etenkin siksi, koska kotimaisten tomaattien, ja pian myös munakoisojen, sesonki alkaa olla parhaimmillaan - toripöydät notkuvat jos jonkinlaisia herkkuja aina häränsydäntomaateista keltaisiin luumutomaatteihin ja mansikkatomaatteihin, jotka olivatkin meille aivan uusi tuttavuus. Niitä pieniä ja hieman röpelöisiä punapalleroita söpömpiä kasviksia on vaikea löytää! 

Valmistus itsessään on ehkä piirun verran työläs, sillä munakoisoviipaleet tulee ensin itkettää ja vielä sen jälkeen paistaa pannulla parissa erässä, unohtamatta tietenkään tomaattikastikkeen hauduttamista ja uunissa kypsentämistä. Lopputulos kuitenkin korvaa vaivan moninkertaisesti, ei tätä turhaan ole tituleerattu kasvisruokien kuninkaaksi. Meidän versiossamme juuston määrän koitimme pitää kohtuudessa, jotta muillekin mauille jäisi tilaa eikä lopputuloksena olisi armoton pöhö. Toki reseptistäkin voi päätellä, että kohtuus juuston määrässä on tämän ruoan kohdalla suhteellinen käsite, eli makua löytyy takuulla tarpeeksi. 


Erinomainen kaveri vuoalle on jo aiemmin tekemämme fenkoli-appelsiinisalaatti (resepti löytyy täältä), jonka raikkaus tasapainoittaa juustojen täyteläisyyttä, ja korostaa molempien ruokien parhaita puolia.

Onhan se myönnettävä, ettei tämäkään ruoka sitten lopulta riittänyt meille kahdeksikaan päiväksi. Tällä kertaa syynä olivat kuitenkin paikalle ilmaantuneet vieraat, jotka ilmeisen tyytyväisenä kaapivat kanssamme vuoan tyhäksi yhdeltä istumalta. Saa nähdä onnistummeko ensi kerralla nauttimaan tästä seuraavanakin iltana. :)

Parmigiana di Melanzane

3 munakoisoa (yhteensä 1 kg)
Suolaa
Oliiviöljyä

Tomaattikastike
800g laadukkaita kokonaisia tomaatteja
1 pieni sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
½ tl oreganoa
15 cl punaviiniä
1 rkl sokeria
vajaa 1 tl suolaa
Rouhittua mustapippuria

Noin 200g mozzarellaa viipaleina
Noin 100g parmesanraastetta
2-3 maalaisleipäviipaletta leivänmuruina

Tuoretta basilikaa

1. Viipaloi munakoisot noin 1 cm paksuisiksi, ripottele päälle suolaa ja itketä 30 min. Kuivaa ne sitten huolellisesti talouspaperilla.
2. Valmista tällä välin tomaattikastike. Silppua sipuli ja valkosipuli. Paista sipulia vajaa 10 min oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Lisää sitten valkosipuli ja paista vielä 1 min. Kaada joukkoon nyt tomaatit, punaviini ja sokeri. Mausta suolalla, pippurilla ja oreganolla. Anna hautua 30-45 min, kunnes neste on tarpeeksi haihtunut ja kastike sakeaa. Tarkista maku.
3. Laita tässä vaiheessa uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Sekoita munakoisoviipaileiden joukkoon oliiviöljyä siten, että jokainen pala saa vähän öljyä. Paista viipaleita keskilämmöllä kahta pannua käyttäen molemmin puolin, kunnes niistä irtoaa nestettä ja ne pehmenevät. Joudut todennäköisesti tekemään vaiheen monessa osassa.
4. Kaada uunivuoan pohjalle vähän tomaattikastiketta, lado päälle 1/3 osa munakoisoista, 1/3 osa mozzarellaviipaleista sekä parmesanraastetta. Toista vaiheet kerroksittain ja raasta lopuksi pinnalle vielä parmesanraastetta sekä ripottele leivänmurut. Paista uunissa noin 30-40 min, kunnes vuoan pinta on saanut väriä.
5. Anna jäähtyä noin vartin verran ja ripottele päälle lopuksi basilikanlehtiä. Tarjoile raikkaan salaatin (esim. fenkoli-appelsiinisalaatti) kera.

4 kommenttia:

  1. Ihanan kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  2. Aah! Tämä se vasta on herkku! Leivänmurut onkin uusi juttu, auttavat varmaankin pitämään rakenteen kiinteämpänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen ne tosiaan tekevät, ja maistuvat ihanan rapealta pinnalla! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...